maanantai 10. kesäkuuta 2013

Jumpsuit numero 2 - Jumpsuit number 2



Sataa - Raining

Maaseudun rauhassa kerkisi vielä sattua sellainen erikoinen juttu, että kun olimme veneellä kalassa ja oli aurinkoista ja lämmintä, yhtäkkiä sää synkkeni ja alkoi ensin sataa kaatamalla vettä ja lopulta sade muuttui rakeiksi. Minulla oli kesäiseen tapaan t-paita ja sortsit, joten rakeet tuntuivat aika hurjilta. Ja se 2 minuuttia, jonka soudimme rantaan suojaan, tuntui paljon pidemmältä. Kaiken lisäksi jäimme kaloitta...

Eilen illalla myös palasimme kotiin ja oi sitä ihanuutta kun mieheni toi postilaatikosta uuden Burda Stylen! Selailin sen tarkasti jo eilen ja tässä numerossa ei mitään minun elämää mullistavia kaavoja ollut. Kaikki vaatteet kyllä näyttävät yleensä aina tosi ihanilta mallien päällä, mutta suurin osa kaavoista ei imartele tavallisen, varsinkaan lyhyen ihmisen vartaloa. Siksi olenkin tehnyt paljon muutoksia lehdestä ottamiini kaavoihin ja sitä suosittelen muillekin. Kerran näin esimerkiksi kivan tunikan/mekon, joka oli melko virallisen oloinen, joustamattomasta satiinista tehty ja tosi vartalonmyötäinen muotolaskosten takia. En olisi ikinä voinut pitää juuri sellaista vaatetta, mutta koska malli miellytti minua muuten, ompelin sen trikoosta ja jätin muotolaskokset pois.

Lapsille on siis niin paljon helpompaa ommella! Tässä onkin erivärinen jumpsuit, tehty kuitenkin samalla kaavalla kuin edellinenkin. En halunnutkaan ihan samanlaista, ihmiset luulevat jo muutenkin, että meidän tytöt on kaksosia. :D Käytin jämäkankaita ja minusta tämä yhdistelmä on aika kiva kun vain hapsukaitaleissa on kuvioita.


 
Yesterday, the last day in the countryside, my husband and I experienced a strange thing: It was very warm and sunny when we were fishing on the boat. However, suddenly it became a lot darker and then it started raining cats and dogs. Finally the rain turned into hail! I was wearing just a t-shirt and shorts, so the hail felt quite nasty. It took only 2 minutes to strand and go safe from the hail but it felt much much longer... and we didnät even catch any fish!

Last night we also came back home and it was a lovely surprise when my husband noticed the new Burda Style has arrived while we were away. I already browsed through the magazine and this time there were no revolutionary patterns for me. Usually all the clothes of the magazine look good on the models but the most of the patterns don't really flatter a normal woman's body, especially if she's short one like me. This is why I edit so much the patterns. And it's usually very easy, you just have to think what looks good on you.

Luckily it's easy and nice to sew clothes for kids! So here is the new jumpsuit. Different colour, the same pattern. Earlier I planned I make the both jumpsuits of the same Buttefly- fabric but then people would think even more often that my daughters are twins.. So I used old remain fabrics. I think this combination of colours is not bad!

Molempien tyttöjen haalarit - The both girls' jumpsuits

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti