Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kierrätysompelu - Upcycling. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kierrätysompelu - Upcycling. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. marraskuuta 2014

Isoäidin pitsinauhalla somistettu farkkumekko - A denim Dress decorated with Grandma's Lace



Olin tosi onnekas löytäessäni Fida-kirpparilta noin 2m palan tosi vahvaa farkkukangasta. Niin isoja paloja harvoin löytyy kirppareilta. Halusin alun perin jo tehdä siitä itselleni mekon, mutta lopullisen mallin päättämiseen meni aikaa.

Noin kuukausi sitten sain isältäni isoäitini vanhoja käsitöitä, joista osan annoin äidilleni. Osa oli keskeneräisiä, joten ajattelin, että äitini ehkä osaisi tehdä ne loppuun. Itse pidin isot kerät nyplättyjä pitsejä. (en tiedä paljoakaan pitsinnypläyksestä, mutta eräs kommentoija sanoi, että voi viedä jopa tunnin 1-2cm kohti!) Farkkumekon malli ratkesi oikeastaan pitsien käyttökohdetta miettiessä. Hoksasin, että pitsi näyttää kauniilta farkun kanssa, joten sitten etsin Burda Style-lehdistä sellaisen mallin, jossa pitsin saisi hyvin esille.

Ompelin pitsit haluamiini kohtiin tikkaamalla sekä ylä- että alareunan. Leikatut reunat siksakkasin huolellisesti, etteivät ne ne ala purkautua. Burdan mallista poiketen laitoin metallivetoketjun eteen hyvin näkyville. Myös helma on hieman erilainen kuin Burdan mallissa. Olkaimia haluan erityisesti hehkuttaa: Niissä on ulkoreunoissa pienet laskokset, jotka tekevät olkaimesta olkapäätä mukailevan.

Tykkään tästä mekosta tosi paljon juuri pitsiyksityiskohtien takia ja tekisi mieli yhdistellä pitsiä samalla tavalla joissakin muissakin ompeluksissa. Isoäitini on tehnyt ison työn kun on nyplännyt noin kamalan kauniita pitsinauhoja! <3

Näkemisiin!




I was very lucky to find a big (about 2m) piece of strong denim in a 2nd hand shop. Usually there are only small fabric pieces there. Right away, my decision was to make a dress - deciding the model took more time.

About a month ago my dad brought me a box containing my grandma's finished and unfinished crafts. The unfinished ones I gave to my mom - maybe she could finish them. However, there were very beautiful lace bands and I wanted to keep them. When I tried to figure out what to do with them, the idea of this dress came accidentally to my mind.

I stitched the lace on the denim and used zig-zag in the cut edges to prevent fraying. The straps are especially nice: there are little pleats on the outer border and it makes the strap adapt the shape of the shoulder.

I really like this dress and it's especially because of the lace details. I would like to use this same technigue with other sewing projects too. My grandma has really made beautiful lace bands! <3

See ya soon!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kierrätysompeluidea: Dinosaurus-pyyhekaapu lapsille - Upcycling idea: Dinosaur-towel gown for kids




Sain idean tällaisesta hauskasta "pyyhekaavusta" ensinnäkin, koska meillä on paljon joutavana olevia pyyhkeitä. Toiseksi meidän lapsilla on yksi samantyylinen hupullinen, ylle puettava prinsessa-aiheinen pyyhe, joten pitäähän toinenkin olla! Pyyhkeen väri inspiroi tekemään nimenomaan dinosaurus-aiheisen pyyhekaavun.

En tehnyt mitenkään tarkkaa ohjetta tästä, koska kaikilla on erikokoiset pyyhkeet ja erikokoiset lapsetkin. Tämä on helppo tehdä itse - vain pääaukon tekeminen juuri hupun alareunan pituiseksi vaatii tarkkuutta mittaamisessa. Alla on kuvia avuksi, jos päätät tehdä tällaisen itse! HUOM! Ompelin kaikki saumat ja pikkukolmiotkin siksakilla, jotta pyyhekangas ei purkaantuisi!

I got this funny idea of towel gown because A) we have lots of unnecessary towels and B) my kids have just one towel gowl with Princess theme so we should have another one too! The color of the towel inspired me with the dinosaur theme.

I didn't make a precise tutorial because everyone has different size of towels. However, this is easy to do - just be careful with measuring the neckline. It has to match with the edge of the cape. Here are some photos to help you with making one of your own! ATTENTION! I sewed everything with zigzag to prevent the edges from fraying.

Suurinpiirtein normaalikokoinen pyyhe - A normal size of towel

Varsinainen kaapupala on noin 100cm pitkä (eli valmis kaapu on 50cm pitkä). Kuvan ylempi pala on hupulle ja yksityiskohdille. - The actual gown piece is about 100cm long (so the finished gown will be 50cm long). The upper piece is for the cape and the details.

Muista kääntää kaapuosan leikattu alareuna! - Remeber to fold the cut edge of the gown piece!

Huppukappaleita (joita leikataan siis 2kpl! kaavan alareunan leveys 28cm) leikatessa kannattaa hyödyntää pyyhkeen huoliteltuja reunoja. - Take advantage of the original edges of the towel when cutting the cape pieces ( remember to cut 2 cape pieces! the patterns width 28cm)

Kangasjäämistä leikkasin 8 kolmiota ja kun ompelin 2 yhteen nurjat puolet vastakkain siksakilla, niistä tuli jämäkät "suomut" dinon niskaan - I cut 8 triangles of the fabric remainings. I placed 2 pieces reverse sides against each other and zigzagged. The result was 4 stiff scales to sew in the cape's back seam.

Tässä suomut on aseteltu toisen huppupalan oikealle puolelle. Tähän päälle vielä toinen huppupala oikea puoli alaspäin, nuppineiloilla kiinnitys ja ompelu - The scales are placed on the right side of one cape piece. Now it only needs the other cape piece to be placed the right side downwards, then attaching witn pins and then sew!

Valmis huppu. Mittaa hupun alareuna, jotta voit leikata pääaukon kaapupalaan. - The finished cape. Measure the edge of the cape carefully to know how big the neckline has to be.



Kun saat pääaukon leikattua oikeankokoiseksi, kiinnitä huppu nuppineuloin pääaukkoon. Tässä vaiheessa pääaukkoa voi tarvittaessa vielä suurentaa, jos tarvis. - When you've cut the neckline, attach the cape with pins. At this phase you still have the chance to enlarge the neckline if necessaire.


Jos haluat, voit ommella lopuksi vielä 20cm verran sivusaumaa molemmille puolille. Näin pyyhkeeseen tulee kädentiet ja se pysyy paremmin päällä. - If you want, you can sew 20cm side seams. That's how there will be armholes and the towel gown stays on better.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vanhasta uutta: T-paidasta ja hameesta tuli tytön asu - Old becomes new: A girl's outfit made of an old t-shirt and a skirt

Lähtötilanne... - The beginning...

...ja lopputulos - ...and the result


Olimme pari viikkoa sitten monta päivää äitini luona, jossa tuli pengottua vanhoja vaatteita. Jotkut päätyivät uudelleen vaatekaappiini, mutta jotkut otin mukaani tuunausmielessä. 

Edellisissä postauksissa olen kertonut, että tytöillä on melko vähän hyviä housuja, joten housut minun oli ainakin ommeltava ja ajattelin, että hopeanvärisestä veluurista tulisi aika hauskat housut. Vähitellen syntyi ajatus asukokonaisuudesta. Kun housujen vyötärökaitaleeseen ei ollut tarpeeksi tuota hopeanväristä veluuria, päätin silloin yhdistää veluuriin kukkakuosin. Tein siis housut ensin, sitten paidan.

Kuminauhasta tuli ensiyrittämällä liian tiukka ja oli tosi kiva kun tyttäreni sanoi sen oma-aloitteisesti. Sitten kyselin muutenkin, tuntuuko asu mukavalta päällä. Ehkä voisin jo enemmän alkaa kysellä, millaisista väreistä ja ylipäänsä vaatteista hän pitää.




A few weeks ago I spent many days at my childhood home and browsed my old clothes. Some of them ended up in my wardrobe again but some nice ones I took with me for my refashion projects.

In my earlier blog posts I have told that my daughters don't have many good pants right now so I had to sew pants at least. I thought I could sew pretty pants using the silvery velour skirt. However, there wasn't enough fabric for the waist band. Then I decided to combine the velour with flowery tricot from a t-shirt. So I sewed pants first, then shirt.

The pants' elastic band was first too tight and I was happy when my daughter noticed it and told me about it. Now I can start making more questions of what kind of clothes and colors she would like to have on her.



 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Vanhasta uutta: Omasta vanhasta mekosta mekko tyttärelle - Old becomes new: My old dress transformed into a girl's dress




Löysin jokin aika sitten vaatekaapin kätköistä retrohenkisen mekon, joka ei enää oikein sovi tyyliini enkä tarkemmin ajatellen ole koskaan tainnut sitä pitää - ostin sen joskus kirpparilta varmaankin eurolla.

Päätin käyttää mekon kangasta pikkutytön mekkoon. Valikoin aika tarkkaan, miten kuviot tulevat mekkoon, joten lähes kaikki kangas meni. Halusin vähän piristystä tummansininen-valkoinen yhdistelmään ja lisäsin sivuille kaitaleet pinkkiä joustavaa kangasta - vetoketjuakaan ei siis tarvinnut ommella kun mekon sai jouston ansiosta pujotettua päälle.

Vietettiin tänään jotain 3 tuntia lasten leikkikaupungissa Mukulakadulla ja siellä otin suurimman osan nuita kuvistakin. Nuoremman tyttöni mekko on myöskin minun ompelemani - kuvia ja ohjeenkin löydät täältä. Tuntui tosi mukavalta kun illalla riisuttiin mekkoa ja tyttäreni sanoi "Kiitos mekosta äiti!".








Some time ago I found the retro style dress in my closet. It has never been my style, I have never even woren it but I payed only 1€ when I bought it in a 2nd hand market.

I decided to use the fabric for making a dress for my daughter. I chose carefully how I want the prints to be in the dress and that's why all the fabric was used in this project. I wanted to sheer up the simple colors so I added some pink elastic fabric in the sides and that's why it's easy to wear even without zipper.

We spent about 3 hours in the kids' street - in other words in an indoor playground - and I took the most of the pictures there. In the pictures my younger daughter wears a dress made by me as well znd you can see more pictures and even a pattern+tutorial here. Before going to sleep we were taking off the dress and my daughter said to me: "Thanks for the dress, mommy!" That felt so good!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Vanhasta uutta: Dino-tyynyliinat lapsille - Old becomes new: Dinosaur pillowcases for kids


Ompelin viime viikolla tyttärilleni hyvin yksinkertaiset 50x60cm tyynyyn sopivat tyynyliinat ja materiaalina käytin hyväkuntoista, mutta käyttämättömäksi jäänyttä punaista lakanaa ja dinokuvat leikkasin pienempään lastentyynyyn kuuluneesta tyynyliinasta.

Yhteen tyynyliinaan tarvitsee kangasta vain yhden noin 50x140cm kaitaleen ja siitä sitten käännellään ja väännellään tyynyliina. Tuo 140cm tulee siitä, kun molemmat pidemmät sivut ovat 60cm ja sitten loput pituudesta on tyynyliinan sisälle jäävää "läppää" varten eli 60+60+20.

Olen jotenkin vältellyt tyynyliinojen ompelua, kun siinä ei sinänsä ole mitään haastavaa, mutta tietysti yksityiskohtia lisäämällä saa haastetta.

Nyt minun tytöt nukkuvat dinotyynyillään tyytyväisinä. Hyvää yötä sinnekin!




I sewed last week very simple pillowcases for my daughters. For the material I had one big red bedsheet which hasn't been in use at all and a kid's pillowcase (the dinosaurs) which is unuseful because nowadays my kids have those bigger size pillows. 

You need only 50x140cm piece of fabric for one pillowcase so it's very easy and fast to sew. Somehow I have tried to avoid sewing pillowcases because they don't give me any challenge but of course you can always create some tricky details to make it more challenging.

Now my daughters are sleeping and looking happy on the new dinosaur pillows. Good night to you too! :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Vanhasta uutta: Retromekosta lapsen asu - Old becomes new: A Girl's outfit made of a retro dress

Vanha ja raihnainen mekko - The old and shabby dress


Onpa kiva olla taas omassa kotona. Lähes viikon reissu äitini luona oli tosi rentouttava kun äitini teki esimerkiksi kaikki ruuat ja kaiken lisäksi lapset söivät mummon ruokaa paljon paremmin kuin minun tekemääni ruokaa, johon he ovat jo niin tottuneet ja kenties kyllästyneet. Ompeluideatkin alkoivat surrata päässäni, koska tein yhden sekä minua että äitiäni hyödyttävän jutun: Kokosin tosi ison säkin vanhoja vaatteita - pieniä, suuria, rikkinäisiä - ja toin ne tänne kotiini tarkoituksenani ommella niistä jotain ja käyttää niitä ompelutöissäni. Äitiä se hyödytti tietenki niin, että kaapeista vapautui tilaa. Mitähän topeista, mekoista ja paidoista mahtaa syntyä? Varmaan monia lastenvaatteita ainakin.

Äitini luona eilen kerkisin antaa uuden elämän yhdelle vanhalle vaatteelle: Isoäidiltäni saamalle pallokuvioiselle mekolle. Kangas on velouria. Pidin mekkoa paljon kun olin lukiossa, mutta sitten saumat alkoivat heikentyä ja pari reikääkin ilmaantui sinne ja tänne eikä sitä enää kehdannut pitää. Halusin tehdä tyttärelleni mekon, jota voisi pitää myös syksyllä niin, että paita on alla. En käyttänyt kaavaa, vaan piirsin itse yksinkertaisen kaavan tyttäreni mittojen mukaan. Pääntiessä on ohutta kuminauhaa. Kun mekko oli valmis, jäi kangasta vielä vähän jäljelle ja tein siitä turbaanin (katso turbaanin ohje tästä ). Asusta tuli mielestäni aika hauska ja persoonallinen, eikö vain?

Se tunne, kun keksii vanhasta vaatteesta idean johonkin uuteen, on varmaankin yhtä ihana kuin se tunne, kun vaate on valmis. Tuntuu hyvältä kun ei ole tarvinnut ostaa mitään lisää, korkeintaan tarvikkeita kuten vinonauhaa. Melkein kaiken muun voikin helposti saada niin ikään vanhoista vaatteista; vetoketjut, napit, nyörit... En malta odottaa, että pääsen taas hypistelemään tuota tänään tuotua vaatekassia ja pyörittelemään ideoita päässäni! :)



It's such a good feeling to be home again. The trip at my mom's home lasted almost a week and it was very relaxing for me as my mom cooked every day for us and above all, the kids ate every time so nicely. They simply loved grandma's food. :) The trip was inspiring because I made a favour both for myself and my mom by packing some old clothes - big, small, broken - to a biiig bag and brought the bag home with me. I'm going to use those clothes in my sewing projects. My mom is also happy for that as there is now a lot more room in her wardrobes. Let's see what will happen to those tops, shirts and dresses...

At my mom's I already gave a new life to an old dress: I got this dress from my grandma and I wore it a lot when I was in senior high but then the seams started to get broken and especially the fabric of the sleeves has gone in bad condition. The fabric is velour and the print is very retro once again. So, I decided to make a dress for my daughter. I wanted to make one she can wear in the autumn too, with a shirt under it. I used the measures of my duagther and made the Simple pattern by myself. In the neckline there's an elastic band. When the dress was finished, I noticed that I can make a turban (see the turban instruction here ) of the remaining fabric. I think the outfit is quite playful and personal, don't you think?

The feeling of making old piece of clothing into something new and useful amazing. It's also a good feeling when you know you don't need to buy anything - only bias tape or something little like that. I can't wait to have some time to "browse" the bag of clothes and try to get inspiration. :)



perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tyttärieni uudet sortsihameet - My daughters' new skirtshorts



Kirjoittelen nyt yllättäen äitini luota. Minä ja tyttäreni tulimme tänään veljeni kyydissä tänne ja mieheni sai jäädä kotiin lepäämään, nauttimaan harvinaisesta yksinolosta. Ja oikeastaan autoon ei olisi mahtunutkaan yhtään henkeä lisää. Otin ensimmäistä kertaa ikinä myös ompelukoneeni ja joitakin ompelutarvikkeita mukaan, saa nähdä tuleeko inspiraatiota. Siitä äidilleni tekemästä lahjasta sen verran että se saapui äidille tänään noin klo 14 ja me tulimme vain kaksi tuntia sen jälkeen. En vielä postiin laittaessani tiennyt, että tulisimme tätä viikonloppuna tänne. Äiti oli ihahtunut lahjasta ja huivi sopi värien puolestakin hänelle tosi hyvin, kuten etukäteen arvelinkin.

Uusin projektini oli tehdä lisää sortsihameita tyttärilleni. Haluan nimeomaan hameosalla varustettuja sortseja, koska mieluisia tyttömäisiä sortseja ei oikein ole löytynyt kaupoista. Vanhemman tyttäreni hamesortseihin käytin loput siitä punaisesta intianpuuvillasta, josta olen tehnyt itselleni hameen ja äidilleni sen huivin. Reunustin kietaisutyylisen hameosan hopeisella vinonauhalla ja lisäsin myös silitettävän perhosen kuvan.Minulle hameesta tulee mieleen Aasia, oletteko samaa mieltä? En oikein tiedä mihin se perustuu, ehkä väreihin. Keskustelin ompelutarvikeliikkeessä myyjän kanssa vinonauhoista, kun en osannut päättää laittaisinko punaiseen kankaaseen tyttömäisyyden korostamiseksi pinkkiä, keltaista ja mitä väriä. Myyjän ehdotus oli tämä hopeinen vinonauha. Sitä en itse ollut tullut ajatelleeksikaan, mutta minusta tänä yhdistelmä lapsenvaatteessa on mahtava!

Nuoremman tyttäreni hameeseen käytin helman luonnonvalkoisesta kesämekostani, joka helman leikkaamisen jälkeen joutui suoraan roskikseen, koska kangas oli lähes kaikkialta muualta puhkikulunut. Harmi kun en muistanut ottaa kuvaa mekosta ennen helman leikkaamista! Kun helma on poistettu, se tosiaankin näyttää siltä ettei sitä mihinkään voi enää käyttää. Helmaosassa on tosi kivoja pitsimäisiä yksityiskohtia. Sortsiosan tein palasta oranssia puuvillaa ja oranssi väri vilkahtelee kauniisti pitsikuvioiden alta. Hameosa on poimutettu ja se hulmuaa hauskasti tyttäreni taapertaessa ympäriinsä.

Tämän päivän tytöt ovat jo pitäneet noita sortsihameita ja hyvin ne pysyvät päällä jopa pallolla pelatessa. Sortsihame on kyllä turbaanin ohella tosi hyvä ja "joustava" vaihtoehto käyttää jämäkankaita. Varsinkin lasten sortihameeseen voi yhdistellä monenlaisiakin kankaita.

Vanha kesämekkoni, josta on jo leikattu helma. - The old summer dress of which the hem is already cut.






I'm writing this article at my mom's home. My daugthers and I came here with my brother today. My husband stayed at home because there was no space for him in the car and besides, it's good to have some own time sometimes. This is the forst time I took my sewing machine with me, let's see whether I get inspired here. :) The gift for my mom, which was the topic of the last article, arrived today at about 2pm and we came here just 2 hours later! I didn't know yeaterday in the post office that we'll come here today. My mom was really happy and I was right when I said that the bright colours would suit her well.

My newest project was to make some more skirtshorts for my daughters. I used the remains of the red Indian cotton for the skirtshorts of my oldest daughter. I used silvery bias tape in the edges of the skirt part. The butterfly is ironed to the fabric. I think the result is a bit like Asian style, do you agree? Maybe it's because of the colours and the wrap skirt. The silvery bias tape was by the way the saleswomans suggestion. I tried to decide whether I take pink or yellow bias tape to make girly impression but silvery one didn't even cross my mind! It's was a good choice, don't you think? :)

My younger daughter's skirtshorts I cut the hem of my old cotton summer dress. Unfortunately I didn't remember to take a picture of the dress before cutting! I threw the remains away this time because the fabric was too bad in such a large area. However, the hem was still in good shape and it has some nice lace details in it. The shorts part I sewed of a remaining piece of orange cotton. The skirt waves so beautifully when my daugther walks and runs.

The girls wore those skirtshorts today and they didn't start falling even when they were playing with a ball and running around. Just like the turban, skirtshorts is also a great idea to use the remain fabrics.